Olet mato!

Mato matala on monien inhoama, mutta hyödyllinen otus!
Limaisen, luotaantyöntävän kuoren alta paljastuu ekosysteemille tärkeä osanen, jota halveksutaan aivan turhaan. Puutarha, jossa matoja vaeltaa, on onnellisempi kuin madoton!

Älä siis sinäkään masennu, vaikka omaperäisiä ideoitasi ei aina otettaisi avosylin vastaan. Sinuun täytyy tottua, eikä se ole kaikille helppoa! Madon kanssa kaveriksi tultuaan saa kokea kestävää ystävyyttä, sillä mato arvostaa kaveriaan; se saattaa kuitenkin jännittää sosiaalisia tilanteita ja kaivautua vaikka maan alle piiloon.

Tein siis testin, Helmin "Mikä ötökkä olet?"- testin, ja olen ilmeisesti mato. Vaikka määritelmä 'mato' ei olekaan kamalan mieltäylentävä, on se kuitenkin harvinaisen paikkansapitävä.

 

Sisko sai oman asunnon ja pääsi tiistaina muuttamaan omilleen. Kummatkin ollaan tosi onnellisia siitä, että mun luona asuminen loppui. Se oli oikeesti tosi rankkaa molemmille, ja vissiin aika rankkaa koirillekin.
Ehdin just tuulettaa, että saan olla yksinäni, pitää huolen omista asioistani ja tehdä asiat niinkuin mua kiinnostaa. Vaan vielä mitä.

Olin perjantaina lastenvahtina vaihteeksi. Pääsin lähtemään töistä jo yhdeltä, eli ehdin hyvin käyttää koiran lenkillä, ennen kuin piti lähteä puoli viideksi tekemään lapsille ruokaa. Ruoan jälkeen lapset päättivät haluta leikkimään Poliisia ja rosvoa metsään, eli piti hakea "poliisikoira" meiltä. (Hukka ei ole ikinä poliisikoiraa nähnytkään, edes kuvissa, se on hakukoira.) Jätin lapset alaovelle odottamaan ja kipaisin ylös hakemaan koiran, namit ja treeniliivini, kun tajuan että 'rakas' isoveljeni venailee mun oven takana valtavan rinkan kanssa. "Mä tulin kattomaan, että ooksä kotona." Joo no, en ollut kotona, niin että mitä helvettiä se siinä vielä kyttäs?! Mä satun myös tietämään, että se on hakannut ja potkinut ovea ja saanut koiran hermostumaan, että kiitti ihan hemmetisti taas.
Päästin sen kuitenkin sisälle ja käskin pilkkoa koiralle namit sillä aikaa kun ite vedin sille kamat päälle ja etin liivini + muut treenikamat. Veli päätti haluta toisen rinkan multa, ja jäi vaihtamaan kamojaan sinne, kun mä häivyin koira kintereilläni. Mä suorastaan pakenin omasta kodistani.

Veli ilmoitti vielä tulevansa illalla käymään uudestaan (mä olin sanonut sille, että mun häkkikomeron avain on siskolla, kun se haki sieltä omia tavaroitaan), ja että tulen kotiin vasta niin myöhään, että alaovi on mennyt jo kiinni. "No ei se mitään, mä tulen vähän ennen sitä odottamaan." Alaovi menee kiinni kasilta ja mä pääsin lasten luota yhdeksältä. Ei oo kauheen kiva selitellä naapureille, miksi joku kyttää mun oven takana, aivan oikein, vanhalta viinalta haisten!
Sitten se keksi aivan loistosuunnitelman illalla, kun kiukusta kiehuen päästin sen sisälle. "Jos mä jäisin tänne tiistaihin asti? Mä maksan sulle sitten." Joo maksaa ihan varmasti... Keep dreaming!
Mutta koska mä pelkään sitä kuitenkin sen verran, etten viitti sitä suututtaa, annoin sille luvan punkata sohvalla perjantaista tiistaihin, millon se aikoi lähteä Evolle vaeltamaan. Luultavasti se polttaa siellä jonkun kämpän tai vetää pillereitä ja viinaa sekasin ja on ihan tuubassa ja pönttö sekasin, kunnes joku löytää sen ja toimittaa vaihteeksi suljetulle. Ja sitten se on mun syytäni, että se on siellä, kun mä päästin sen lähtemään. Jes. Miksi, oi miksi, ihmisellä pitää olla veli?

Lauantaina kävin treenaamassa koiran, häivyin kaupunkiin, tulin sieltä äkkiä takasin, otin koiran ja lähdin porukoille ja siskon uutta kotia katsomassa. Sunnuntaina ei sitten ollut justiinkaan tekemistä, joten vietin taas päivän treenaten koiraa ja hengaten mahd. vähän kotona, mutta kuitenkin yrittäen saada sen näyttämään mun normaalilta toiminnalta, ettei veli tajua sitä ja hermostu.

Jätin tarkoituksella kertomatta veljelle, että sain palkan lastenhoidosta jo sillon samantien (väitin että saan vasta vika päivä), kun tiesin että se joko pummaa sen multa puoliksi uhkailemalla tai källii sen muuten vaan. Pidin siis suuni kiinni ja rahat visusti farkun taskussa. Kunnes sitten erehdyin jättämään farkut yöksi olkkarin nojatuoliin, kun menin nukkumaan. Ja ylläriylläri, kun yritin työmatkalla käydä hakemassa evästä töihin, huomasin rahojen hävinneen. Oli tosi kiva selitellä kassalla, että mulla piti olla täällä seteli ja kasa kolikoita, nyt on enää kuitti ja kahdeksankymmentäviisi senttiä. Sain siis eväikseni jopa kaksi suklaapatukkaa. Se jätkä on niin vainaa, kun mä pääsen kotiin!